Mitä on kuvitteellinen leikki?
Leikki on tärkeää lapsen kehityksen kannalta, koska leikin kautta lapsi kokee maailmaa ja oppii uutta – myös kieltä ja puhetta.
Leikkiä on monenlaista. Kuvitteellinen leikki tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että lapsi antaa leikissä esineille monenlaisia merkityksiä ja käyttää niitä sitten leikissä sosiaalisesti hyväksyttävällä ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Toisin sanoen lapsi voi käyttää jotain esinettä toisessa tarkoituksessa, joka ei ole esineen tavanomainen tai alkuperäinen tarkoitus, mutta joka sopii leikkiin. Esimerkiksi lelupalikka voi toimia puhelimena, pahvilaatikko autona tai kivi ruokana.
Milloin kuvitteellinen leikki kehittyy?
Lapsen leikissä on nähtävissä monta eri kehitysvaihetta, ja kuvitteellinen leikki on tärkeä merkkipaalu tässä kehityksessä. Lapset alkavat yleensä ymmärtää symboleja ja leikkiä kuvitteellista leikkiä noin 1,5 vuoden iästä eteenpäin, mutta kuvitteellisen leikin kehitys lähtee todella vauhtiin noin 2 ikävuoden tienoilla. Leikin kehitys jatkuu kuitenkin vielä pitkään tämän jälkeenkin. Joillain lapsilla kuvitteellista leikkiä ei kuitenkaan ilmaannu samaan aikaan kuin valtaosalla saman ikäisistä lapsista, vaan he tarvitsevat leikin kehittymiseen aikuisen tukea.
Kuvitteellinen leikki kielenkehityksen tukena
Kuvitteellinen leikki on todella tärkeää lapsen kielellisen kehityksen kannalta!
Kuvitteellisessa leikissä lapsi ”pääsee irti” tavaroiden ja lelujen konkreettisesta merkityksestä ja pystyy liittämään esineisiin ominaisuuksia ja toimintoja oman mielikuvituksensa avulla. Kuvitteellisen leikin taitaminen on tärkeää, koska se vahvistaa lapsen kykyä irrottautua aineellisesta ympäristöstä (=tavarat, konkreettiset asiat) ja siirtyä kohti käsitteellisiä asioita, joita ei voi nähdä juuri tässä ja nyt. Kuvitteellisessa leikissä lapsi käyttää symboleja ja symbolien ymmärtäminen vahvistuu – lelu tai esine symboloi jotain toista asiaa, joka on lapsen mielessä. Symboleja ovat myös esimerkiksi käyttämämme sanat asioille ympärillämme. Leikki ja kieli ovat siis molemmat symbolisia. Vahvistamalla lapsen ymmärrystä käsitteellisestä ja kuvitteellisesta maailmasta, vahvistetaan samalla hänen edellytyksiään oppia kieltä ja puhetta. Kuvitteellisen leikin kautta päästään ikään kuin käsiksi samaan taustalla olevaan taitoon kuin kielen ja puheen kanssa! Leikkiä tarkastelemalla voidaan myös arvioida lapsen kielellisiä taitoja ja huomata missä kohtaa kehitystä lapsi on menossa.
Kuvitteellisen leikin taidon on useissa tutkimuksissa todettu olevan yhteydessä lasten kielellisiin taitoihin, ja joissakin tutkimuksissa on todettu kuvitteellisen leikin jopa ennustavan lapsen kielen- ja puheenkehitystä.
Puheterapiassa leikin lasten kanssa paljon! Leikissä ei kehity pelkästään kielelliset taidot, vaan myös monet muut taidot. Jos kuitenkin mietitään vain lapsen kielellisiä taitoja, niin kuvitteellinen leikki on mitä mainion tapa vahvistaa niitä. On mahtavaa huomata, kun lapsi käyttää ensimmäistä kertaa mielikuvitusta leikissä!
Tiivistettynä:
Leikki = symbolista
Kieli = symbolista
Lähteet:
Quinn, S., Donelly, S. & Kidd, E. (2018). The relationship between symbolic play and language acquisition: A meta-analytic review. Developmental Review, 49, 121-135.